Yritys hyvä kymmenen

Vuoden Yrittäjinä palkitut Johanna Alho ja Jouni Ekman painavat pitkää päivää. Paikalliset yrittäjäyhdistykset tukevat ja kannustavat jäseniään.

– Vuoden Yrittäjien palkitseminen on joka vuosi hieno hetki ja muutenkin olemme yrittäjäkollegoiden rinnalla, sanovat Jämsän alueen yrittäjäyhdistysten puheenjohtajat Sirpa Seppälä ja Pasi Pohjoismäki.

Koronavuoden 2020 jämsäläinen Vuoden Yrittäjä on Huopatehdas J. Alhon yrittäjä Johanna Alho. Jämsänkosken Vuoden Yrittäjä on puolestaan Puutavaraliike Ekmanin yrittäjä Jouni Ekman. Yhteistä molemmille on sitkeys ja pitkät päivät. Pienyrittäjän on tehtävä tarvittaessa töitä kelloon katsomatta. Usein paperityöt jäävät vielä illan hiljaisiin hetkiin.

Kumpikin palkittu yritys on selviytynyt koronavuodesta olosuhteisiin nähden mainiosti. Kun ihmiset ovat olleet paljolti kotona ja etätöissä, heillä on jäänyt aikaa nikkarointiin ja töppösillä tassutteluun. Ilmiö on näkynyt niin puutavaran menekissä kuin huopatuotteiden kysynnässä.

Tukea kannattaa hakea

Yritystoiminnan aloitus on rohkea teko, vaikkakin sen tekisi isän ja isopapan jalanjäljillä kuten Johanna Alho on tehnyt. Vaikka huopa on materiaalina vanha, sen käyttötavat taipuvat myös nykyihmisen tarpeisiin.

Huopa onkin tänä päivänä paljon muutakin kuin perinteinen huopikas. Juuri huopatuotteiden kehitystyö on Johanna Alhon sydämellä.

Jämsän Vuoden yrittäjä 2020 Johanna Alho panostaa huopatuotteiden kehittämiseen.
Jämsän Vuoden yrittäjä 2020 Johanna Alho panostaa huopatuotteiden kehittämiseen.

– Olen hakenut yritystoiminnan kehittämiseen ely-tukia ja onnistunut niitä myös saamaan.

Erityisesti verkkokauppa on hypännyt kehitystuen avulla eteenpäin. Netti oli suorastaan koronavuoden pelastus, kun ihmiset eivät ole liiemmin liikkuneet kotia kauemmas.

Keväällä Johanna sai yritystoiminnan kehittämistukea 53 600 euroa. Tuen avulla hän pystyi pitämään myös tuotannon katkeamatta käynnissä.

Mutta yritystukia on hyvin saatavilla muulloinkin ja niitä jää Keski-Suomen alueella jopa käyttämättä.

– Tukien hakemisessa kannattaa turvautua asiantuntijoiden apuun. Yksikin lauserakenne voi vaikuttaa tuen saamiseen, Johanna vinkkaa.

Apua yritystukien hakemiseen saat esimerkiksi Jämsän kaupungin yrityspalveluista.

Puutavaraliike myynnissä

Jouni Ekman on pyörittänyt puutavaraliikettä Myllymäessä pian kaksi vuosikymmentä. Liikkeen menestystekijä on palvelualttius. Tarvittaessa yrittäjä vie tavarat vaikka asiakkaan kotipihaan asti.

– Aloitin yritystoiminnan vuonna 2002 eli samaan aikaan, kun markat muuttuivat euroiksi, hän kertoo.

Puutavara on liikkunut koronavuonna hyvin, sanoo Jouni Ekman, joka valittiin Jämsänkosken Vuoden yrittäjäksi.
Puutavara on liikkunut koronavuonna hyvin, sanoo Jouni Ekman, joka valittiin Jämsänkosken Vuoden yrittäjäksi.

Tällä hetkellä pian viisikymppinen mies pohtii, mitä loppuelämällään tekisi. Hän miettii vakavissaan, josko voisi vaihtaa vielä alaa.

– Jos joku haluaisi neuvotella liiketoimintani ostamisesta, tervetuloa juttusille, hän sanoo.

Samat perushaasteet

Jämsän Yrittäjien puheenjohtaja Pasi Pohjoismäki kutsuu kaikkia yrittäjiä lämpimästi yhdistyksen jäseniksi. Vaikka yritysten toimialat ovat erilaisia, yrittäjyyden perushaasteet ovat kaikille samanlaiset. Markkinointi, verkostoituminen tai vaikka verotuksen koukerot koskettavat jokaista yrittäjää.

– Erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten ihmisille yhdistys tuo yhteenkuuluvuutta, jota ei ehkä muuten olisi, hän toteaa.

Yrittäjien oma yhdistys tarjoaa kumppanuutta ja verkostoja, sanoo Jämsän Yrittäjien puheenjohtaja Pasi Pohjoismäki.
Yrittäjien oma yhdistys tarjoaa kumppanuutta ja verkostoja, sanoo Jämsän Yrittäjien puheenjohtaja Pasi Pohjoismäki.

Jämsän Yrittäjien päätapahtuma on Jämsän Äijän markkinat ennen juhannusta. Yhteistä virkistystä järjestyy vaikkapa salibandyä pelaten.

Myös Jämsänkosken Yrittäjien puheenjohtaja Sirpa Seppälä sanoo, että parhaiten toista yrittäjää ymmärtää toinen yrittäjä. Monet Jämsänkosken yritysjärjestön jäsenet ovat yksinyrittäjiä, joilla ei ole yhtään työkaveria.

– Yhteisöllisyys on yhdistystoiminnan tärkein voima, hän korostaa.

Jämsänkosken yrittäjien päätapahtumat ovat kesämarkkinat ja joulukadun avaus, joita korona tänä vuonna tosin rajoitti. Yrittäjien yhteiset syysolympialaiset ovat jo perinne.

Miksi monta yhdistystä?

Yksi kaupunki, kaksi erillistä yrittäjäyhdistystä. Tai jopa kolme, jos mukaan lasketaan Jämsän Yrittäjänaiset. Miksi näin?

– Jämsänkoskella koetaan, että kylä kuolisi, jos oman kylän yrittäjät eivät pitäisi yhtä, perustelee Sirpa Seppälä, joka itse pyörittää General Way Pubia Jämsänkoskella.

Erillisyydestä huolimatta yhdistykset tekevät yhteistyötä. Yhteinen yrittäjägaala on järjestetty jo vuosien ajan. Yhdessä voidaan osallistua vaikkapa koulutuksiin. Markkinat ja muut tapahtumat järjestetään niin, ettei niissä tule päällekkäisyyttä.

Sirpa Seppälä luotsaa Jämsänkosken Yrittäjiä. Hän on huolissaan etenkin yksinyrittäjien jaksamisesta.
Sirpa Seppälä luotsaa Jämsänkosken Yrittäjiä. Hän on huolissaan etenkin yksinyrittäjien jaksamisesta.

Paikallisella tasolla yrittäjäyhdistys siis yhdistää yrittäjät. Kaikki ovat lopulta samassa veneessä silloin, kun pidetään paikkakunnan palvelut yllä.

– Yrittäjät ovat keskenään kumppaneita, eivät niinkään kilpailijoita, korostaa Seppälä.

Kullanarvoista kokemusta

Pasi Pohjoismäen mukaan uuden yrittäjän kannattaa liittyä yhdistykseen jo yritystaipaleen alkumetreillä. Tällöin hän voi saada kullanarvoista informaatiota ja muiden kokemuksia yrittäjyydestä.

Pohjoismäen oma yritys on Zaner Arkkitehdit Oy ja hän on toiminut yrittäjäyhdistyksen hallituksessa vuodesta 2008.

Puheenjohtaja on tällä hetkellä tyytyväinen myös yritysmaailman ja Jämsän kaupungin yhteistyön sujuvaan kehittymiseen. Samaa hän toivoo ammattiopisto Gradian suuntaan.

– Olisi tärkeää vaihtaa näkemyksiä opintoaloista ja työssäoppimismahdollisuuksista paikkakunnalla.

Jämsän Yrittäjien jäsenmäärä on tällä hetkellä 207 ja Jämsänkosken Yrittäjien jäsenmäärä on 38.

 

Teksti ja kuvat: Päivi Ketolainen

Video: Markus Kopponen / MK studio