Yrityksille hallitilaa Myllymäkeen

Onko tässä sinun yrityksesi uusi koti?

 

Jämsän Myllymäki II on valmiina yrityksille. Infra on kunnossa ja kulkuyhteydet ovat mainiot.

Yrityksillä on usein kiire, kun investointitarve ilmenee. Siinä vauhdissa kunnat eivät tahdo pysyä perässä, toteaa Jämsän Yrityskiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Eija Arvaja.

Jämsän kaupunki on kuitenkin ajan hermolla. Kesäkuussa kaupunginvaltuusto päätti rahoittaa Myllymäki II -alueelle tulevan teollisuushallin, mikäli tiloihin löytyy tarpeeksi ennakkovaraajia.

– Tämä tarkoittaa, että jos puolet hallitiloista on sitovasti varattu, rakentaminen voi alkaa. Valmista voi tulla jopa kahdeksassa kuukaudessa, arvioi Arvaja.

Alustavia hallisuunnitelmia on tehty ja infra on alueella kunnossa. Jämsän Yrityskiinteistöt Oy:lla on valmius puhaltaa hanke nopeasti liikkeelle.

 

Vastaanottohalliin vuokralle?

Kyseeseen voi tulla esimerkiksi vastaanottohalli, johon voi sijoittua useampikin yritys. Rahoituksessa on varauduttu 500-1200 neliön kokoiseen halliin, aina yritysten tilatarpeen mukaan.  Yritys voi tulla halliin aluksi vuokralle. Halutessaan yritys voi myös lunastaa toimitilan itselleen. Tämä voi tapahtua kertakaupalla tai 5-10 vuoden kuluessa.

Siinä tapauksessa yritys maksaa tiloista lunastusvuokraa. Vuokran määrä riippuu puolestaan toimitilojen varustetasosta. Liikkeelle lähdetään noin viiden euron neliöhinnasta.

Eija Arvaja esittelee mielellään toimitilojen vaihtoehtoja yrityksille.

 

Vai sittenkin omat tilat?

Tonttitilaakin Myllymäki II -alueelta löytyy, jos yrittäjä on innokas rakentamaan toimitilansa itse. Käytettävissä on 16 hehtaaria rakennusvalmiita tontteja hiekkapohjaisella tasamaalla.  Tontteja on yhteensä 31 kappaletta ja niiden pinta-alat vaihtelevat 2000 ja 18 000 neliömetrin välillä. Kaikkiaan Myllymäestä löytyy laadukas yrityspuisto teollisuuden ja logistiikan  tarpeisiin. Tien toisella puolella sijaitsee Myllymäki I -yritysalue, jossa on jopa 50 vuotta toimineita yrityksiä. Huomionarvoista on, että lähistöllä sijaitsee myös UPM:n Jämsänkosken tehdas sekä Genencorin tehdas (DuPont),  unohtamatta Gradia Jämsän monipuolista koulutustarjontaa. Ammattiopiston toimitilatkin sijaitsevat muutaman kilometrin säteellä.
Kaikkiaan Jämsän sijainti on mainio Jyväskylään, Lahteen ja Tampereelle vievien valtateiden risteyksessä. Rautatieyhteys toimii myös.

Toiveissa onkin saada Myllymäkeen toimiva logistiikkakeskus, Arvaja suunnittelee.

(Teksti: Päivi Ketolainen)

Katso myös Invest in Jämsän arvonta!